Myytävät varsat

Tältä sivulta näet tällä hetkellä myynnissä olevat varsat ja kimppaosuudet. Sivun alalaidassa on esillä myös seuraavana syntyvän ikäluokan yhdistelmät, joista osa on jo varattu. Koko ikäuokka on lähes aina kaupan!

Varsan ostaja! Jos joku varsa kiinnostaa, kokonaisena tai kimppaosuutena, tai jos kimpanvetäjäksi olisi intressiä lähteä, niin ole saman tien yhteyksissä! Myös tilausvarsoja voidaan tapauskohtaisesti miettiä.

Pyrin myymään varsat mahdollisimman pian kun vaan löytyy sopiva ostaja, jolta varsa varmasti saa täyden mahdollisuuden menestyä kilparadoilla. Läheskään kaikki varsat eivät siis päädy edes Myytävät-sivulle asti, mikäli niistä on sommitteilla kauppaa jo ennen syntymäänsä. Osa seuraavankin ikäluokan varsoista on jo varattuna (hupivarauksia en ota vastaan, mutta sillä diilillä että kaupat myös tehdään jos vaan terve varsa saadaan). 

 Tarjoa rohkeasti, jos olet viemässä kasvattiani hyvään treenipaikkaan, silloin olen heti kaupantekotuulella! Myös pelkän kilpailuoikeuden myynti on mahdollista  tiettyjen tammavarsojen kohdalla.

Ravihevosia violetilla taustalla. Laadukkaita ravihevosia.
suomenhevonen myytävä varsa ravivarsa sh-tammavarsa suihkari

Synt. 16.7.2025

sipisee - sutu - villiari

tamma suihkari

synt. 16.7.2025

Kaunis, liikkuvainen, lennokas ja ihanaluonteinen tomera tammavarsa, lisäkuvia pyytämällä! Emälinja on tuottoisa,  Sutun sisaruksia ovat mm. huipputammat Hopihopi 22,2a ja Seliseli 23,4a – katso lisää Sutun kohdalta siitostammaosiosta. Sutu on pätkänopea hevonen, samoin on Sipisee joten voisi olettaa että tyttärellekin vauhtia olisi siunaantunut.

Sutun ensimmäiset varsat Armando 27,3a, Liston 29,1a, Elliot 33,7ke, Rentso 30,5ke. Kaikki henkiin jääneet varsat ovat tulleet starttiin ja sieltä saattaa vielä se valiojuoksijakin olla tuloillaan! Varsalle on tarvittaessa edullinen hoitopaikka tiedossa samanikäisen painikaverin kanssa.

H. 4000e + alv 25,5% (5020e sis. alv)

ikäluokka 2025

 Meillä syntyi 2025:

  • Nimble Kronos – Propulsion   ORIVARSA BUENO synt. 27.4. Ruotsin rekisterissä. (myyty)
  • I.P. Liekki – Liising    orivarsa LÖYLY synt. 28.4. (myyty)
  • I.P. Novelli – Frans tammavarsa DRAAMA synt. 3.5. (myyty)
  • Lumi-Aura – Välähdys orivarsa synt. 16.5. (myyty)
  • Bonna – Costello tammavarsa HUIPPU synt. 4.5. (myyty)
  • Polly Roc – Express Duo orivarsa PARANOID synt. 9.5. (myyty)
  • Matter Of Fact – Idao De Tillard (myyty)
  • Nopsa-Ralli – Välähdys orivarsa HEUREKA synt. 20.5. (myyty)
  • Nutukas – Parvelan Retu tammavarsa VIRITYS synt. 11.5. (myyty)
  • Huippumalli – Parvelan Retu orivarsa HERREGUD synt. 18.5. (myyty)
  • Windfall Hoss – Love You orivarsa R.I.P.
  • Sutu – Sipisee tammavarsa SUIHKARI (h. 5020e sis. alv) 
 
Liisingissä ikäluokkaan syntyivät:
  • Sentähen – Parvelan Retu tammavarsa HYVÄNTÄHEN synt. 23.4. (om. Susanna ja Janne Hoppula).
  • X-Treme Hoss – Atupem tammavarsa X-TEMPORE synt. 6.5. (om. Anni Ryynänen). 
 
Tammoja saapi myös kysellä nyt ja jatkossa tilausvarsojen tekoon tai liisinkiin, tapauskohtaisesti voi joku vaikka onnistuakin jo ensi kaudelle varsomaan, kun tämä tammamäärä on melkoinen.. 
Ole kuitenkin ajoissa, jos haluat olla mukana tulevassa orivalinnassa!
 
Ensi kaudelle tiineenä:
Night Bird – Royal Dream
Varsova – Välähdys
Reding Girl – Father Patrick
I.P. Novelli – Frans
Polly Roc – Captain Corey (kimppavarsa?)
Die Zarin – Italiano Vero
Matter Of Fact – Venerate
I.P. Liekki – Parvelan Retu
Nutukas – Vale-Elli
Huippumalli – Vale-Elli
Nopsa-Ralli – Core
X-treme Hoss – Southwind Spirit (liisattavissa/myynnissä)
I.P- Sametti – Välähdys
Bonna – Välähdys
Sutu – Parvelan Retu (lähdössä liisinkiin varsomaan)
 
Liisingissä jatkavat:
Sentähen – Välähdys 
Kultasieppi – Core
 
Siitostamma, alkio, hevoskasvatus, myytävät hevoset, ravihevonen, tiine tamma, ultrakuva rähälän hevostila
Varsominen, varsa, siitostamma, suomenhevonen, rahalan hevostila kultasieppi valois orivarsa varsomisvyö
Verified by MonsterInsights