Maharahaj – Innerglow
synt. 2021
Gorgeous syntyi tarhaan vasta kesäkuun lopussa. Se oli ensimmäinen tammavarsa jonka vanha Inkku minulle teki, ja sen maailman kaunein naama näytti heti siltä, että tiesin ettei siitä raaski kokonaan luopua. Niinpä Kaunokin kilpailuoikeuden ympärille koottiin kimppa, ja se tulee sitten siitosuralle meille.
Parvelan retu – Ypäjä ilmestyvä
synt. 2021
Imuri oli juuri ollut yön tallissa ja olisi voinut varsoa, mutta se
odotteli mieluummin aamuun kun pääsi ulos kamalaan räntäsateeseen,
katseli parhaan huhtikuisen kurakon ja pyöräytti Hitsin sinne ennen
kuin ehdittiin edes huomaamaan. Kottikärryillä se rötkäle sieltä sitten Timon kanssa kerättiin talliin ja emä seurasi perässä. Hitsi saikin kunnian olla kautta aikojen ensimmäinen Parvelan Retun jälkeläinen!
synt. 2021
Respectin tekeminen ei ihan yksinkertaista ollut.. Ajoissa päästiin yrittäminen aloittamaan, kun tamma varsoi jo huhtikuussa. Readly Expressin tuorespermaa tilattiin emälle neljään eri kiimaan, mutta ikinä sitä ei riittänyt meille silloin kun olisi tarvittu. Sitten lopulta heinäkuun kiimassa päädyttiin ajelemaan Kallelaan saakka Readlyn pakasteen perässä, kun neljännen kerran tuli ilmoitus ettei tuoretta riitä. Eikä ollut turha reissu, sen verran hieno varsa syntyi seuraavana kesänä!
synt. 2021
Kun Pöllö alkoi varsomaan, odotin kantoajan perusteella tummaa orivarsaa, ja oli jotenkin uskomatonta nähdä sikiöpussin läpi läsipäinen rautias varsa pitkillä valkoisilla sukilla! Ja se oli vielä tamma. Rauha oli pienenä niin mukava, rauhallinen ja toimi kuin aikuinen hevonen, että se sai nimekseen Peace. Ei Rauha aivan nimensä veroinen enää myöhemmin joka tilanteessa ole sentään ollut.
Vaellus – Nutukas
synt. 2021
Valtsu on pikkunäppärä oripoika, joka vielä toivottavasti jonkun asteen vallankumouksen saa aikaan joskus! Se oli varsana jopa vähän tylsä, koska oli niin kiltti ja helppo.
Vaellus – Luisteriina
synt. 2021
Saturnus syntyi juhannusyönä. Satun lempinimi oli Satu, ja lempinimi sai pysyä vaikka sen osti Satu (ja Jyrikin kyllä). Se jäi emänsä Luisteriinan viimeiseksi varsaksi. Kuningatar Luisterin ainoan tammavarsan varsan soisi tekevän hyvän kilpauran, ja jatkavan joskus vielä sukuakin.
synt. 2021
Häjy oli melko luonteikas ja vahva tapaus heti alkuunsa, mikä hieman vaikutti nimivalintaankin. Ala-Rantalan Antti ei sitä silti ehtinyt ostaa.
synt. 2021
Kiireen jälkeen Serkku malttoi seuraavan varsan varsoa jo makuullaan, mutta varsassa oli paljon samaa näköä ja se sai sarjan jatkoksi nimekseen Hätänen. Hätänen tulee meille siitostammaksi kilpauransa jälkeen.
Tähen Toivomus – Nopsa-Ralli
synt. 2021
Rälläkkää lihaksikkaampaa tammavarsaa en muista nähneeni. Se oli heti alkuun oikea painonnostaja. Työkaluteemalla jatkettiin, kun Hitsi oli syntynyt juuri tätä ennen ja Rälläkkä oli sopivan retee nimi tälle.
Costello – Ypäjä Molla
synt. 2021
Jyrä syntyi juhannuksena salaa pellolle, ja oli niin iso, että katsoin että mikäs yksivuotias tuonne Mollan laitumeen on karannut. Sen isä kun on panssarivaunumainen jyrä Costello, ja emä jättimäinen Molla, niin Jyrä jyrää vielä joskus vahvasti ties miten monetta rataa voittajana maaliin!