synt. 2020
synt. 2020
synt. 202o
Korppu sattui syntymään ulos kuumimpana päivänä mitä on tainnut tällä vuosikymmenellä olla. Kettu varsoi sen tulikuumaan pöllyävään savikkoon juuri silloin kun Hoppulan Janne oli tulossa paalaamaan heiniä ja pääsi mukaan varsomiseen. Janne ei siis voinut kieltäytyä kummipoikaa ostamasta, eikä varsa voinut välttyä nimeltä Scorchio.
synt. 2020
Perfecto oli inkkulaisten tyyliin tosi tyylikäs ja täydellisen näköinen ja kookas jo pikkuvarsana.
synt. 2020
synt. 2020. Kuva Merja Ahola-Turpeinen
Kiire syntyi suunnilleen emätamman juostessa, ja sai nimensäkin siitä. Hissun Seri ei malttanut Kiirettä varsoessa makuulle käydä saati sitten pysähtyä, vaan saatiin siskon kanssa kopata varsa vauhdista talteen. Kiire muutti naapuriin, ja lenkkeilee vieläkin synnyinkotinsa ohi harva se päivä.
synt. 202o
Mission Impossible sai nimensä sukuyhdistelmänsä perusteella, josta voisi ajatella tulevan myös jotain mahdotonta, mutta Maissi on onneksi osoittanut olevansa erittäinkin possible!
synt. 2020
Kaaos oli Liekin mahassa alkuteikijöissään silloin kun hankin Liekin, eli orivalinta on vielä Parviaisten käsialaa. Kaaos oli välillä vähän kaoottinenkin varsana, mutta ei sen nimi siitä juonna vaan minusta se oli hieno nimi oriille. Ihaninta on se, kun sama ostaja palaa ostamaan seuraavankin varsan. Näin kävi Kaaoksen kanssa, kun Hannele haki sen Valonkantajan tallikaveriksi.